Kerhot

Tuusulan 4H-yhdistys järjestää kerhotoimintaa 6-12 -vuotiaille yhteistyössä Tuusulan kunnan kanssa. Tule mukaan kivaan ja monipuoliseen harrastukseen!

 

4H-kerho on iloista toimintaa, parhaita kavereita ja yhdessä viihtymistä. 4H-kerho on sinun juttusi, jos haluat tehdä ja kokeilla uusia asioita. Kerhossa leikitään, askarrellaan, kokataan, pelataan ja retkeillään ulkona ja metsässä. Kerhoon voi tulla turvallisin mielin, sillä ohjaajina toimivat koulutetut vapaaehtoiset kerhonohjaajat. Ohjaajan kanssa kerholaiset saavat yhdessä suunnitella kerhokauden ohjelman. Näin kaikkien ehdotukset tulevat kuulluiksi.
 

Teemakerhoja ovat kokkikerhot ja keppihevoskerhot, sekä koirakerho (12-18-vuotiaille).

 


 

Syksyn 2018 kerhoihin ilmoittautuminen on käynnissä. Ilmoittauduthan kerhoihin täyttämällä tämän sivun alalaidassa olevan ilmoittautumislomakkeen. Keppihevoskerhon ilmoittautumislomakkeeseen pääset tästä.

4H-kerhot alkavat elokuun lopulla viikolla 35. Kerhot kokoontuvat syyskaudella 15 kertaa. Kerhot kokoontuvat viimeistä kertaa viikolla 50 ennen joululomaa.

Keppihevoskerho kokoontuu syyskaudella 7 kertaa, viikoilla 35-41.

Tervetuloa mukaan kaikki 6-12-vuotiaat lapset uudet ja vanhat 4H-kerholaiset! Voit käydä kaksi kertaa tutustumassa kerhoon aluksi. (Poikkeuksena keppihevoskerhot, joihin on sitova ennakkoilmoittautuminen rajatun osallistujamäärän vuoksi.)

 

Maanantai

TiistaiKeskiviikkoTorstai

Topi chef -kokkikerho

Hyökkälän koulun kotitalousluokka 

klo 18:00 – 19:45

Rusutjärven kokkikerhot

klo 13.00 - 14.30 ja

klo 14.30 – 16.00

 

Linjamäen 4H-kerho

Linjamäen koulu

klo 17:30 - 19:00     

Keppihevoskerho Tuomala

Tuomalan koulu

klo 18:30 - 20:00

(27.8.-8.10.2018)

Tuomalan 4H-kerho

Tuomalan koulu

klo 18.00-19.30

 

 

Ruotsinkylän 4H-kerho

Klemetskogin koulu

klo 18.00 -19.30

 

 

 

 

 

 

Koirakerho 
kokoontuu eri paikoissa (Hyrylä/Vantaa)

klo 18.00-19.30 

 

 

 

 

Mattilan 4H-kerho

Mattilan päiväkoti

klo 18:00 - 19:30

 

 

 

Keppihevoskerho Jokela

Kolsan koulu

klo 18:00-19:30

(30.8.-11.10.2018)

 

4H -KERHOT

Tuomalan kerho, Tuomalan koululla tiistaisin klo 18.00-19.30

Ruotsinkylän 4H-kerho, Klemetskogin koululla, torstaisin klo 18.00-19.30

Mattilan 4H-kerho, Mattilan Päiväkoti, Hirsitie 1, torstaisin 18.00-19.30

Linjamäen 4H-kerho, Linjamäen koulu, Linjamäen koulutie 4, torstaisin klo 17.30-

 

4H-TEEMAKERHOT:

Rusutjärven kokkikerho 1, Rusutjärven koulun ruokalassa, tiistaisin klo 13.00-14.30

Rusutjärven kokkikerho 2, Rusutjärven koulun ruokalassa, tiistaisin klo 14.30-16.00

Topi Chef -kokkikerho, Hyökkälän koulun kotitalousluokassa, maanantaisin klo 18.00-19.45 

Kepparikerho Tuomala, Tuomalan koululla maanantaisin klo 18.30-20.00 (ilm. kepparikerhon omalla sivulla)

Kepparikerho Jokela, Kolsan koululla torstaisin 18:00-19:30 (ilm. kepparikerhon omalla sivulla)

Koirakerho torstaisin klo 18.00-19.30 


Tervetuloa mukaan iloiseen yhdessä tekemiseen!               

 

KERHOJEN HINNAT

  • 4H-kerhot: 35€/kausi (syksyllä 15krt, keväällä 17krt)

  • 4H-kokkikerho Rusutjärven koululla 50 €/kausi (syksyllä 15krt, keväällä 17krt)

  • TopiChef-kokkikerho 50€/kausi (syksyllä 15krt, keväällä 17krt)

  • Koirakerho 55€/kausi (syksyllä 15krt, keväällä 17krt)

  • Kepparikerho 35€/kausi/4H-jäsen, 75€/kausi/ei-jäsen (7krt)

Kerhot on tarkoitettu Tuusulan 4H-yhdistyksen jäsenille. 4H-liiton jäseneksi voit liittyä tästä.

 

Jäsenmaksun maksamalla tuet parhaiten 4H-nuorisotyötä. 4H-jäsenetujen lisäksi osa teemakerhoista sekä leirit ovat edullisempia jäsenillemme. Jäsenmaksu on voimassa vuoden kerrallaan (syyskuusta elokuuhun).

 

Keppihevoskerhon ilmoittautumislomakkeeseen pääset tästä!

Jäseneksi ilmoittautuminen ja laskutustiedot

*
*
*
*
*
*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

 

Tykkää meistä facebookissa niin saat uutisia ja kuvia kerhoista ja leireistä.