Kesätyöhaaste
4H ja Duunitori haastavat työllistämään yhdeksäsluokkalaisia
4H:n Kesätyöhaasteen tavoitteena on saada kaikki Suomen yhdeksäsluokkalaiset kesätöihin ja näin mahdollistaa peruskoulun päättäville nuorille tärkeä työelämäkokemus. Yhteistyössä Suomen suurimman työnhakupalvelun Duunitorin kanssa olemme julkaisseet alustan, jolla kesätöitä hakevat nuoret ja työnantajat voivat kohdata toisensa.
Ensimmäinen ovi työelämään aukeaa usein kesätöistä. Kesätyössä opitaan työelämätaitoja, ja työ kasvattaa nuorta vastuuseen. Karttunut kokemus vahvistaa nuoren itsetuntoa ja voi tukea myös uravalinnassa.
“Nuoret joutuvat tekemään jo yläkoulussa valintoja tulevaa työuraa ajatellen. Haluamme nostaa esiin kesän 2022 kynnyksellä ikänsä puolesta tärkeässä taitekohdassa olevan ryhmän eli yhdeksäsluokkalaiset. Nuorena hankittu työkokemus voi auttaa eteenpäin, tukea opintojen loppuun saattamista ja jopa ehkäistä syrjäytymistä”, sanoo 4H:n kehityspäällikkö Anu Parviainen.
Ysit töihin – Duunitori ja 4H tukevat yhdessä nuorten työllistymistä
Kesätyöhaasteessa kannustetaan yrityksiä, yhteisöjä ja organisaatioita ympäri Suomea työllistämään yhdeksäsluokkalaisia vähintään kahden viikon ajaksi. Nuoren voi työllistää joko suoraan itse tai tilaamalla nuoren töihin paikallisen 4H-yhdistyksen kautta.
Palkatessaan nuoren kesätöihin työnantaja kantaa omalta osaltaan yhteiskuntavastuuta ja tarjoaa nuorelle tärkeän kesätyökokemuksen. 4H tuo tätä työtä näkyväksi sekä paikallisesti että valtakunnallisesti laatimalla tarinoita työllistyneistä nuorista sekä työnantajista.
Duunitorin Kesätyöhaaste-sivusto toimii alustana, jolla kesätöitä etsivät nuoret ja kesätöitä tarjoavat työnantajat voivat kohdata. Yritys tai muu organisaatio voi ilmoittaa avoimista työpaikoista ilmaiseksi Duunitorilla. Lisäksi sivustolla ja Duunitorin sosiaalisen median yhteisöissä julkaistaan työnhakuvinkkejä ja tarinoita nuorille.
“Kesätyö tarjoaa nuorelle tärkeitä onnistumisen kokemuksia ja tunteen osallisuudesta yhteiskunnassa. Arvoiltaan ja asenteeltaan uudenlaista sukupolvea edustavat nuoret tuovat myös työpaikalle tuoretta näkökulmaa, joten heitä kannattaa palkata ja kuunnella tarkkaan”, kommentoi Duunitorin sisältöpäällikkö Aino Salonen.
Tällä hetkellä Duunitorilla on lähes 3 600 kesätyöpaikkailmoitusta, joista lähes 100 on suunnattu 15–16-vuotiaille. Kesätyöpaikkoja on todellisuudessa auki huomattavasti enemmän kuin sivustolla on ilmoituksia, sillä yhdellä ilmoituksella haetaan usein kymmeniä tai jopa satoja kesätyönhakijoita.